Puu ei milloinkaan 

ole niin arvokasta 

kuin nyt jouluna 

Ota pois kärsimys,
maanantain varjo, ja tuo
vain puhdas arki

Kirja kädessä 

valvon yön yön perään, 

tyynyllä jäljet

Kaikki nukkuvat, 

taivaalla puiden latvat, 

vaeltavat pilvet

Kääntyy puoleemme 

ja kääntyy poispäin meistä 

viluinen liekki

Kiire, kiire ja

tyytyväisyys. Hetkeksi

saalis saa levon

Ulkona hohtaa 

aurinko, ja sisällä 

kärsimättömyys 

Kaikki nuo pilvet, 

ja joku jossain katsoo 

ylös, kompuroi

Huoleton huivi 

kaulassa käy portaat 

alas aamulla 

Väsynyt ääni 

pyytää kaksi euroa 

matkaan, käy valoon

Näen sen valkoisen
peiton, se tuo valon
hohteen huomiseen

Keskelle metsää 

arkkitehti unelmoi 

pilvenpiirtäjän

Lumen keskellä 

tai hiekan. Hetki tyhjän,

hauraan, ei minkään. 

Palaa menneeseen, 

avaa saman ikkunan 

taas ja taas kerran 

Silloin kun pitää  

sanoa jotain hauskaa 

vie sormen suuhun

Kaikki sanovat: 

voi, tulisipa lunta!

Pimeys tuudittaa 

Viimeinen runo 

viimeisessä kirjassa 

odottaa vielä 

Tie tuo pihalle 

uuden vieraan. Naapurin 

verho heilahtaa 

Vaeltava pilvi 

pitelee kämmenellään 

vaeltavaa kuuta