Unessa kesä, 

ja istut kahvilassa,  

katsot merelle

Päästä lapsesi 

yksin kulkemaan, se on

kaikkein vaikein tie 

 

Päivä putoaa 

siniseen hämärään, vain 

haikeus pysyy 

Aurinko nousee,
jään veitset terävinä
leikkaavat ruohon

Tapaan ystävät 

 hiljaisessa paikassa

kirjan sivuilla 

Valossa sataa 

valoa ja unessa

terälehtiä

Kala heilauttaa 

pyrstöään. Pakenee, ui 

takaisin: uniin.

Nuori pensas ja 

hölmöt oksat: taipuvat

ennen käskyä 

Huokaava pilvi: 

katsot, astut kasvoille 

huokaavaa maata 

Sydämenlyönnit 

hiljenevät, askelten 

kaiku soi yhä

Miten valoisaa! 

Ja hämärä odottaa 

vuoroaan, kissa.  

Miten muistaisin 

ne hetket, enhän muista 

kevättä, syksyä

Kuu, koira haukkuu. 

Ei kukaan sitä kutsu,
ruoki, silitä. 

Sumuiset päivät 

kulkevat hitaasti. 

Elän unissa.

  

Kuluiko aikaa 

siitä kaikesta? Hetki 

ja toinen hetki.

Tie vei rannalle,  

missä kesä on aina 

alkamaisillaan

Öinen kävely, 

se, joka ei nuku voi 

kirjoittaa runon

Katson taivaalle, 

pudonneita lehtiä 

katson toiste

Oliko kukaan 

vastassa? Kuljit kotiin
pää painuksissa

Tässä tuulessa 

minä taivun ennenkuin 

oksakaan liikkuu

Syksy riisuutuu
myrskyn tanssittaessa
hiljaisuus särkyy

Varjoisa piha 

illan lyhtynä hohtaa 

valkea kuulas 

Minussa läikkyy
syksy. Tuulen hämminki,
hiljainen väre.

Tuuli tuo savun 

metsän takaa. Kaukana
pilvi jo sataa.

Pienin askelin,
pitkää unta kantaen
lähestyy tuntematon

Sateiset päivät 

katoavat jonnekin

elän unissa

Kävelit vastaan,
olit niin valoissasi,
että häikäistyin  

Kaipaus hiipii  

pitkin pellonreunaa kuin

matala kissa

meri, majakka, 

levottomuus ja mies 

-ehkä Pessoa

Outo, hiljainen

päivä. Taivaallakin on

otsa kurtussa.

Ei, maisema ei

vaihtunut. Minä olen

vain uusi täällä.