Haiku, kuva
Päivän haiku ja valokuva
lauantai 25. joulukuuta 2010
Puu ei milloinkaan
ole niin arvokasta
kuin nyt jouluna
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Ota pois kärsimys,
maanantain varjo, ja tuo
vain puhdas arki
lauantai 18. joulukuuta 2010
Kirja kädessä
valvon yön yön perään,
tyynyllä jäljet
perjantai 17. joulukuuta 2010
Kaikki nukkuvat,
taivaalla puiden latvat,
vaeltavat pilvet
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Kääntyy puoleemme
ja kääntyy poispäin meistä
viluinen liekki
maanantai 13. joulukuuta 2010
Kiire, kiire ja
tyytyväisyys. Hetkeksi
saalis saa levon
Ulkona hohtaa
aurinko, ja sisällä
kärsimättömyys
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Kaikki nuo pilvet,
ja joku jossain katsoo
ylös, kompuroi
lauantai 11. joulukuuta 2010
Huoleton huivi
kaulassa käy portaat
alas aamulla
perjantai 10. joulukuuta 2010
Väsynyt ääni
pyytää kaksi euroa
matkaan, käy valoon
torstai 9. joulukuuta 2010
Näen sen valkoisen
peiton, se tuo valon
hohteen huomiseen
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Keskelle metsää
arkkitehti unelmoi
pilvenpiirtäjän
tiistai 7. joulukuuta 2010
Lumen keskellä
tai hiekan. Hetki tyhjän,
hauraan, ei minkään.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Palaa menneeseen,
avaa saman ikkunan
taas ja taas kerran
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Silloin kun pitää
sanoa jotain hauskaa
vie sormen suuhun
lauantai 4. joulukuuta 2010
Kaikki sanovat:
voi, tulisipa lunta!
Pimeys tuudittaa
perjantai 3. joulukuuta 2010
Viimeinen runo
viimeisessä kirjassa
odottaa vielä
torstai 2. joulukuuta 2010
Tie tuo pihalle
uuden vieraan. Naapurin
verho heilahtaa
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Vaeltava pilvi
pitelee kämmenellään
vaeltavaa kuuta
tiistai 30. marraskuuta 2010
Unessa kesä,
ja istut kahvilassa,
katsot merelle
maanantai 29. marraskuuta 2010
Päästä lapsesi
yksin kulkemaan, se on
kaikkein vaikein tie
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Päivä putoaa
siniseen hämärään, vain
haikeus pysyy
lauantai 27. marraskuuta 2010
Aurinko nousee,
jään veitset terävinä
leikkaavat ruohon
perjantai 26. marraskuuta 2010
Tapaan ystävät
hiljaisessa paikassa
kirjan sivuilla
torstai 25. marraskuuta 2010
Valossa sataa
valoa ja unessa
terälehtiä
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Kala heilauttaa
pyrstöään. Pakenee, ui
takaisin: uniin.
tiistai 23. marraskuuta 2010
Nuori pensas ja
hölmöt oksat: taipuvat
ennen käskyä
maanantai 22. marraskuuta 2010
Huokaava pilvi:
katsot, astut kasvoille
huokaavaa maata
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Sydämenlyönnit
hiljenevät, askelten
kaiku soi yhä
Miten valoisaa!
Ja hämärä odottaa
vuoroaan, kissa.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Miten muistaisin
ne hetket, enhän muista
kevättä, syksyä
torstai 18. marraskuuta 2010
Kuu, koira haukkuu.
Ei kukaan sitä kutsu,
ruoki, silitä.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Sumuiset päivät
kulkevat hitaasti.
Elän unissa.
tiistai 16. marraskuuta 2010
maanantai 15. marraskuuta 2010
Kuluiko aikaa
siitä kaikesta? Hetki
ja toinen hetki.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Tie vei rannalle,
missä kesä on aina
alkamaisillaan
lauantai 13. marraskuuta 2010
Öinen kävely,
se, joka ei nuku voi
kirjoittaa runon
perjantai 12. marraskuuta 2010
Katson taivaalle,
pudonneita lehtiä
katson toiste
torstai 11. marraskuuta 2010
Oliko kukaan
vastassa? Kuljit kotiin
pää painuksissa
tiistai 9. marraskuuta 2010
Tässä tuulessa
minä taivun ennenkuin
oksakaan liikkuu
Syksy riisuutuu
myrskyn tanssittaessa
hiljaisuus särkyy
maanantai 8. marraskuuta 2010
Varjoisa piha
illan lyhtynä hohtaa
valkea kuulas
Minussa läikkyy
syksy. Tuulen hämminki,
hiljainen väre.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Tuuli tuo savun
metsän takaa. Kaukana
pilvi jo sataa.
Pienin askelin,
pitkää unta kantaen
lähestyy tuntematon
Sateiset päivät
katoavat jonnekin
elän unissa
lauantai 6. marraskuuta 2010
Kävelit vastaan,
olit niin valoissasi,
että häikäistyin
Kaipaus hiipii
pitkin pellonreunaa kuin
matala kissa
perjantai 5. marraskuuta 2010
meri, majakka,
levottomuus ja mies
-ehkä Pessoa
Outo, hiljainen
päivä. Taivaallakin on
otsa kurtussa.
torstai 4. marraskuuta 2010
Ei, maisema ei
vaihtunut. Minä olen
vain uusi täällä.
Uudemmat tekstit
Etusivu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)